Etusivu |
Teemat |
CV |
UKK |
Tabut |
Sloganit |
Vaalikoneet |
Kirjoitukset |
 Centro Cultural Islamico Rey Fahd Buenos Airesissa.  Turistikierroksella Etelä-Amerikan suurimmassa moskeijassa 
|
Olen aika varma, että joku lukijoista saattoi jo varmuuden vuoksi pikkuisen loukkaantua lukiessaan tältä sivulta kaksi kertaa sanan islam. Jos luettuasi tämän kirjoitelmani kokonaan koet edelleen tarvetta loukkaantua, kirjoita minulle. Saatan julkaista omalla nimellä ja yhteystiedoilla varustettuja vastineita. Jos koet minun rikkoneeni Suomen lakeja, tee rikosilmoitus. Laittomista uhkauksista ja vastaavista idioottimaisuuksista tulen itse tekemään rikosilmoituksen.
Syitä tähän kirjoitukseen on monia, eräänä tietysti eduskuntavaaliehdokkuuteni, jonka ansiosta tämä vihdoin valmistui. Ylipäätään oli pakko kirjoittaa, koska huomasin erilaisissa keskusteluissa tarvitsevani samoja teesejä ja niiden perusteluita. Argumentaatiossa ja lähteissä on varmasti puutteita, mutta tämä ei ole mikään väitöskirja, vaan pitkäksi venähtänyt blogikirjoitus. Alkutiivistelmä lie siksi paikallaan:
Sitten vähän pidemmin...
Omat käsitykseni islamista ovat muotoutuneet koko elämän kuluessa.
 Etsimässä sisäistä arabiani Sidi Bou Saidissa 1987. |
Silloin arabian kielen taitoni oli "huipussaan" ja pääsin käyttämäänkin sitä parin lauseen verran. Bussimatkalla Ateenasta Istanbuliin vierustoveriksi tuli libyalainen insinööri ja takarivin valtasi melko vauraan tuntuinen palestiinalaisperhe. Heidän kolme pikkulastaan alkoivat nimitellä minua kuulemma "kalpeanaamaksi" ja "rillipääksi", mutta sain heidät vaikenemaan kun käännyin ja sanoin: "Mun nimi on Petri, mikäs sun?". Sitten tuli ihan hiljaista ja vanhin käkkäräpää sanoi hiljaa: "Leila".
Ylipäätään islamilainen kulttuuripiiri kiehtoi kyllä minua, mutta akateemiset ponnisteluni keskittyivät italian ja ranskan opintoihin. Arabian kielen opinnot jäivät lopulta, kun olin istunut muutaman viikon Jaakko Hämeen-Anttilan luennoilla ja todennut haasteen liian suureksi. 1980-luvulla arabiankielisiä juttukavereita ei Suomessa juuri ollut, toista se olisi nyt!
Yritin kyllä kehittää itselleni vitsimielessä motiiviksi Gaddafin tyttäriä ja muutamaa öljylähdettä, mutta minun karmallani olisin kenties päätynyt Saddamin kanssa piiloon samaan maakuoppaan joulukuussa 2003. Pettymykseni olikin suuri, kun näin Iltalehdessä Gaddafin kauniin Aisha-tyttären, joka oli Saddamin puolustusasianajaja. No, Libyan diktaattori on naittanut hänet serkulleen, että se siitä...
Ulkomaan uutisia olen seurannut niin kauan kuin muistan. Luonnollisesti WTC-iskut ja niitä seurannut toinen USA:n ja Irakin sota lisäsivät minunkin mielenkiintoani islamilaiseen maailmaan, kun muusta ei paljon puhuttukaan. USA tarvitsi Neuvostoliiton tilalle uuden päävihollisen. Isäni kävi myös 2000-luvun alussa Yleisradion kuvaajana kahdesti Iranissa ja kerran Bagdadissa.
Vuonna 2004 osallistuimme Pasi Toivasen kanssa Lahden kaupunginteatterin musikaalikilpailuun, jonka voitimme ehdotuksellamme Leyla ja Daniel. Musikaalimme tarina perustui löyhästi Fadime Sahindalin ja muutaman muun Pohjoismaissa kunniamurhatun tytön tarinoihin. Itse olin juonen ja tekstin osalta lähinnä sparraajana, mutta tein paljon taustatyötä sekä tekstin että musiikin autenttisuuden tähden. Kuuntelin yli puoli vuotta enimmäkseen islamilaisen maailman musiikkia ja aloin lukea uutisvirrasta lähes kaiken islamia koskevan.
Törmäsimme musikaalin tuotannossa itsesensuuriin ja poliittiseen korrektiuteen, jotka paradoksaalisesti olivat myös musikaalin teemoja. Theo van Goghin murha ja lontoolaiseen teatteriin kohdistuneet uhkaukset panivat myös Lahden kaupunginteatterin ja ohjaajan pelkäämään mm. islamilaista terroria ja rasistiksi leimaamista. Ylen monikulttuuritoimitus vaikeni teoksen kuoliaaksi. Islamilainen terrori on jo siis vaikuttanut suoraan toimeentulooni.
Lopullisesti silmät aukesivat luettuani Ayaan Hirsi Alin elämäkertateoksen Infidel. Eräiden poliitikkojen kuten Jussi Halla-ahon ja Geert Wildersin rohkeus ovat myös inspiroineet minua.
Edelleen rakastan itäisen Välimeren ruokaa ja musiikkia. Ostan mielelläni libanonilaista viiniä Alkosta ja minulla ei ole lähtökohtaisesti ketään ihmistä vastaan yhtään mitään.
Vastustan islamia kaikissa niissä tapauksissa, kun se puuttuu perustaviin ihmisoikeuksiin ja ihmisten yhdenvertaisuuteen. Ne muslimit, jotka puolustavat sellaista (todellista) islamia, kokevat joka tapauksessa pienimmässäkin konfliktitilanteessa olevansa sodassa ulkopuolista maailmaa vastaan eivätkä voi nähdä itsessään tai uskonnossaan mitään vikaa, joten oikeastaan minun ajatuksillani ei ole mitään merkitystä. Minulta odotetaan vain alistumista. Koska he ovat jo teologisesti määritellen sodassa minua vastaan, niin sitten minäkin kai olen. Tämänkaltaisesta filosofisesta pohdinnasta on myös kyse siinä debatissa, käykö Suomi Afghanistanissa sotaa.
Tanskalainen psykologi Nicolai Sennels on kirjoittanut ansiokkaasti tästä marttyyriteemasta. Aihe kolahtaa ilman muuta minuunkin, sillä suomalaisena kuulun outoon pieneen kansaan, joka kokee olevansa suurin piirtein juutalaisista seuraava Jumalan valittu kansa ja marttyyriys on minullekin tuttu defenssi. En väitä olevani syytön tai paljon parempi ihminen. Islamiin sisältyvästä marttyyriydestä tekee kuitenkin varsin epämukavan se, että heitä on yli viidesosa maailman väestöstä ja öljyn voima on mahtava vielä jonkun aikaa. On vaikeata olla sellaisen heikon puolella, joka kuitenkin on aika vahva.
En pyrikään vastaamaan otsikon kysymykseen. Netti on täynnä hyvää ja huonoa informaatiota. Koraani löytyy alkukielelellä ja lukuisina käännöksinä englanniksi. Tässä myös yksi suomennos.
Suomenkielellä Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirja on hyvä alku. Itse en ole liiemmin lukenut Koraania, mutta enpä pahemmin Raamattua tai Kalevalaakaan enää aikuisiällä.
Ansiokas sivusto on Islamin aikapommi.
Homma-foorumilla on keskusteltu islamin olemuksesta useassa eri ketjussa ja mukana on ollut myös suomalaisia muslimiksi kääntyneitä kirjoittajia.
Kun tässä kirjoituksessa käytän sanaa islam, tarkoitan enimmäkseen poliittista ideologiaa ja maailmankuvaa. Islam ei ole uskonto muiden joukossa. Se pyrkii väistämättä syrjäyttämään muut yhteiskuntamallit ja -lait. Se on islamiin sisäänrakennettu koodi. Tavallaan voi ajatella idean periytyvän Jeesuksen lähetyskäskystä.
"Islam ei tee eroa uskonnollisen ja muun elämän välille", selitti edesmennyt Helsingin imaami Khodr Chehab radiohaastattelussani.
Onkin järjenvastaista, että monikulttuuri-ideologiaa käytetään nimenomaan välineenä islamin hyväksymiselle tai suoranaiselle edistämiselle, vaikka 1400 vuotta historiaa osoittaa, että islam on huonosti yhteensopiva minkään monikulttuurin kanssa. Tämä englanninkielinen kirjoitus kärjistää, mitä islamista on seurannut eri yhteiskunnille.
Islamin taannuttava vaikutus on merkittävä syy siihen, miksi islamilaisilla mailla menee huonommin. Vaikka naisten oikeudet islamilaisessa maailmassa ovatkin hitaasti alkaneet parantua, pelkästään naisten aseman aiheuttama demokratiavaje on aika merkittävä tekijä monessa maassa. Jos verrataan islamilaisia maita ei-islamilaisiin maihin, mikään muukaan ei tyhjentävästi selitä kaikkia islamilaisia yhteiskuntia nykyään riivaavia ongelmia, ei suurvaltapolitiikka, geenit tai islamia edeltänyt kulttuurinen perintö.
Sama pätee myös moniin muslimimaahanmuuttajiin verrattuna muihin maahanmuuttajiin. Muslimien on vaikeinta sopeutua ei-islamilaisiin yhteiskuntiin.
 "Kuinka islam kohottaa naisten asemaa?", kysyy propagandajuliste. Monien islamin perusteella tapettujen ja alistettujen naisten kannalta kysymys on irvokas. |
Muslimeita on yli viidesosa maailman väestöstä ja siihen joukkoon mahtuu toki vaikka minkälaisia yksilöitä ja ryhmiä. On tietysti maltillisten muslimien suuri tappio, että islamista puhuvat äänekkäimmin fundamentalistit, kulttuurirelativistit ja kiihkeät islam-kriitikot. Silti puheet siitä, että terroristit ovat "kaapanneet islamin" tai pilanneet islamin maineen ovat pötypuhetta, sillä fundamentalistien mielestä maltilliset eivät edes ole kunnon muslimeja.
Ayaan Hirsi Alin tavoin olen sitä mieltä, että maltillista islamia ei ole olemassa, on vain maltillisia muslimeja, jopa täysin maallistuneita ihmisiä, jotka silti kulttuurisesti haluavat tulla kutsutuiksi muslimeiksi.
Myös esim. Moseb Hassan Yousef, erään Hamas-järjestön perustajan poika, kiistää maltillisen islamin olemassaolon:
The West, Yousef said, has fallen for the "lie" that there are two types of Islam, radical and moderate. While there may be individual Muslims who are radical or moderate, Islam itself is not moderate, he contends. "Let's learn what Islam says about itself," Yousef said. "Forget about what the Muslim Brotherhood, what al-Qaida, what Hezbollah what even Americans or Westerners say about Islam. Let's study and see what Islam says about itself, then we will understand why we have this problem." (Lähde: wnd.com)
Islam-keskustelun suurin ongelma on juuri tässä: kun alkaa puhua islamin teologian sisällöstä ja luonteesta, keskustelu kääntyy herkästi siihen, että "islam ei ole monoliitti", "kaikki muslimit eivät hyväksy väkivaltaa" jne. jne. Pitäisi kenties kehittää oma sanansa "maltillisten" harjoittamalle islamille. Olisiko Islam Light mitään sellaisille, jotka noudattavat esim. ruokasääntöjä, viettävät islamilaisia juhlia, ehkä rukoilevatkin silloin kuin huvittaa, mutta muuten pystyvät täysin sopeutumaan elämään muiden kulttuurien kanssa eivätkä suuremmin loukkaannu uskontonsa puolesta tai hyväksy islamin nimissä tehtyä väkivaltaa.? Ehkä jopa sallivat tyttäriensä maallistua ja naida vääräuskoisia. Semmoisten muslimien kanssa ilman muuta voidaan elää missä tahansa.
Kaikkein ylittämättömimmästä hölmöydestä tässä lajissa vastaa, kukas muukaan, kuin ministerimme Astrid Thors joka väitti "sharian olevan islamin vastaista." (Lähde: Jussi Halla-ahon Scripta).
Kuinka paljon on fundamentalisteja ja kuinka paljon maallistuneita? Ja miten sitä voitaisiin luotettavasti tutkia? WTC-iskujen jälkeen muslimien asenteita on kyselty lukuisissa gallupeissa. On aika huolestuttavaa, että erään tutkimuksen mukaan suuri osa nimenomaan hyvin toimeentulevista ja koulutetuista muslimeista kannattaa islamilaista terrorismia. Virallisen totuuden mukaan terrorismi sikiää syrjäytyneistä ja työttömistä.
Militantin islamin ja äärivasemmistolaisuuden yhteydet ovat myös ilmeiset. Esimerkiksi Vihreiden Satu Hassi järkytti WTC-iskujen jälkeen monet myötäilemällä islamilaisen maailman tuntoja sanoessaan, että amerikkalaiset saavat hakea syytä omasta ulkopolitiikastaan.
Se, että uskonnolla perustellulle väkivallalle löytyy ymmärtäjiä ja sitä puolustellaan poliittisin argumentein, osoittaa islamin olevan selvästi myös poliittinen ideologia. Jumalan pitäisi olla minusta vähän suurempi. Jos Jumala olisi suuri, se kaataisi torneja ihan itsekseen.
Kanadalainen lesbomuslimi Irshad Manji on kirjoittanut mm. kirjan "The trouble of islam" ja on yksi maailman rohkeimmista muslimeista. Suuri osa muslimeista ei tietenkään voi hyväksyä hänen radikaaleja ajatuksiaan.
Teologisessa mielessä islam on monoliitti, suorastaan pirunnyrkki tai Gordionin solmu, jonka keskeisiä opinkappaleita ei voi mitenkään uudelleentulkita, joten mitään valistusta tai uskonpuhdistusta ei voi tulla. Islam oli syntyessään modernimpi, mutta hieman vinksahtanut versio juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Sen jälkeenjääneisyys ei johdu imperialismista, valkoisen miehen ylivallasta tms. vaan sen muuttumattomuudesta. Vaikka kuinka joku Irshad Manji tai jopa Tariq Ramadan yrittäisi luoda toivoa joihinkin piireihin, niin islamin perusta on ja pysyy muuttumattomana. Fundamentalistit saavat aina voiton, koska aukoton uskonnollinen logiikka (!) ja pyhät kirjoitukset ovat sataprosenttisesti heidän puolellaan.
Ayaan Hirsi Alin mukaan islam voisi maltillistua länsimaissa, kunhan koululaitos, feministit ja kristilliset kirkot pyrkisivät sivistämään muslimeja ja erityisesti naisia. Tällä hetkellä nämä kolme tahoa varsinkin Suomessa ovat valitettavasti vielä täysin monikulturismin lumoissa ja rähmällään Mekkaan päin.
Tämäkin on kovin hidas tie, sillä monet maltillistuneet ja koulutetut musliminaiset jäävät ilman puolisoa ja lapsia, joten koko maltillistuminen menee hukkaan. Sen sijaan fundamentalismi houkuttaa toisen polven maahanmuuttajia. Radikalisoituminen on kahden kulttuurin välisessä ristiriitatilanteessa valitettavan luonteva ratkaisu. Aiheesta on tehty satoja kliseisiä kirjoja, elokuvia ja sarjoja. Sen sijaan toimia radikalisoitumisen ehkäisemiseksi ei ole osattu kehittää.
Loukkaantumattomuus ei ole ihmisoikeus, joten islamin arvostelu tai islamista puhuminen ei millään tavoin ole syrjintää tai rasismia, vaikka islamilaiset maat ovatkin yrittäneet määrätietoisesti tällaista näkemystä lobata YK:ssa. Ihmisten uskonnollisia tunteita ja esim. uskonnollisia ruokamääräyksiä voi toki kunnioittaa, mutta vain siihen pisteeseen asti, kun he kunnioittavat vastavuoroisesti.
Maailmassa on aina ollut ja tulee olemaan keskenään ristiriidassa olevia ideologioita ja näkökantoja. Jos esimerkiksi uskoisin Joulupukkiin ja joku jossain sanoisi tai kirjoittaisi, että "Joulupukkia ei muuten ole olemassa" tai että "Joulupukki on perverssi vanha äijä", niin totta kai pyhäksi ja oikeaksi uskomaani siinä loukattaisiin ja saattaisin pitää suurta meteliä. Raja menee tasan tarkkaan siinä, kun aletaan käyttää väkivaltaa tai aletaan vaatia sensuuria ja anteeksipyyntöjä.
On aivan selvää, että perimätietoon perustuen Muhammed harrasti seksiä lapsen kanssa ja hänen esimerkillään perustellaan muslimimaissa lapsimorsiamia edelleen, joten voi todeta islamin olevan paikallisesti ja tapauskohtaisesti pedofilian hyväksyvä uskonto. Ylimielinen mussutus siitä, että ehkä Aisha ei ollut lapsi avioelämän alkaessa tai että Arabian niemimaalla tullaan sukukypsiksi niin mahdottoman varhain, ei pätkääkään muuta sitä, mitä Muhammedin esimerkki on aiheuttanut ja aiheuttaa edelleen lukemattomille tyttölapsille. Tämän tosiasian lausumisesta ei pidä tulla mitään seurauksia kuten ei mistään muustakaan islamin kritiikistä. Pilakuvia pitää myös piirtää niin kauan, kunnes niistä loukkaantuvat ja heitä puolustavat tahot ymmärtävät, mitä sananvapaus tarkoittaa. Sananvapaus joko on tai ei. Väkivaltaa ei pidä sietää.
Kunnia tai kunnioittaminen eivät saisi enää kuulua lainsäädäntöön. Vitutukseen voi ehkä kuolla, mutta se on ihan loukkaantujan oma vika, jos kunnianloukkaus aiheuttaa niin pahoja fyysisiä oireita.
Uskontokuntaan kuuluminen tai kuulumattomuus ei ole rotu, vaikka mm. islamilaiset maat ovatkin yrittäneet määrätietoisesti tällaista näkemystä lobata YK:ssa. Kunnanvaltuutettu James Hirvisaarta vastaan nostettu syyte osoittaa tällaisen ajattelutavan edenneen jopa Suomen oikeuslaitokseen.
Valitettavasti länsimaisessa suvaitsevaistossa on runsaasti henkilöitä, jotka loukkaantuvat aina varmuuden vuoksi, kun islam mainitaan jotenkin kriittisessä valossa. Itse asiassa he johtavat keskustelua yhdessä fundamentalistien kanssa. Heiltä myös menevät muslimit ja muslimit sekaisin, kuten olen jo aiemmin pyrkinyt selittämään. Tilastoissa on runsaasti muslimeja, joille muslimius on korkeintaan kulttuurinen tai etninen identiteetti: eräät saattavatpa jopa juoda viiniä ja olutta, käyttää minihametta jne.
Keskustelu edellyttää yleistyksiä ja ryhmistä puhumista, mutta kun kyseessä on viidesosa maailman väestöstä, toki ero pitää tehdä islamin ja muslimin, sekä muslimin ja muslimin välille. En edes laita lainausmerkkejä. Silti uskovamman muslimin mielestä esim. ilman huivia kulkeva nainen ei voi olla kunnon muslimi. Tällaiset ristiriidat ovat valitettavasti arkipäivää nykyään jo Suomessakin ja tällaista uskonnollista suvaitsemattomuutta väitettiin myös Linnanmäen joukkotappelun (Helsinki-päivä 2010) yhdeksi syyksi.
 Lega Nordin ehdokkaan kampanjajuliste Stresassa Italiassa kesällä 2004. |
Maahanmuutto islamilaisista maista pitää jatkossa rajoittaa vain niihin, jotka pakenevat islamia. Tällaisia ovat erityisesti mm. muuta uskontoa harjoittavat ja seksuaalivähemmistöt, islamista luopuneet, pakkoavioliittoa tai väkivaltaista suhdetta pakenevat jne. Tällaisia islamilta pelastettavia ihmisiä on miljoonia. Jos he eivät pääse pakoon islamin vainoa Euroopassa, niin missä sitten? Eurooppa ei tarvitse yhtään lisää islamia.
On mahdollista ja perusteltua, että yhteiskuntarauhan vuoksi radikaaleja islamisteja on vielä passitettava ulos Euroopasta, vaikka he olisivat saaneet kansalaisuuden. Angela Merkelin ja David Cameronin lausunnot monikultturismin toimimattomuudesta osoittavat, että Geert Wildersin linjalle alkaa vähitellen löytyä kannatusta. Suomessa valitettavasti on tapana hakata päätä seinään vielä jonkun aikaa senkin jälkeen, kun jopa Ruotsissa on jo korjausliikkeitä tehty.
Ne muslimit, jotka käyvät esim. terrori- tai sissisotaa ei-muslimeja vastaan, ovat sitä mieltä, että heidän väkivallalleen on myös jumalallinen oikeutus. Siinä tilanteessa on aivan turhaa saivarrella esim. siitä, ovatko suomalaiset Afganistanissa turvaamassa rauhaa YK:n piikkiin vain sotimassa islamia vastaan, sillä he ovat vastapuolen mielestä sotimassa islamia vastaan. Harmi vain, että myös puolustettava Afghanistanin hallitus edustaa aika konservatiivista islamin tulkintaa.
Normannit valloittivat Sisilian arabeilta 1072, pohjoisafrikkalaiset maurit antautuivat Andalusiassa 1492, turkkilaiset torjuttiin 11.9. alkaneessa taistelussa Wienin porteilla 1683... Sen jälkeen muiden mantereiden väkeä ei suuremmin ole nähty Euroopassa ennen kuin siirtomaat alkoivat itsenäistyä. Eurooppalaiset ovat ryöstäneet ja raiskanneet merkittävästi enemmän, ei voi kieltää.
Islam ei ole ollut todellinen voimatekijä, kunnes öljy alkoi muuttaa maailmaa. Islamin tulevaisuus tulee eittämättä kytkeytymään myös maailman energia- ja ekokatastrofin ratkaisuun. Öljyntuottajamaiden pitää pian keksiä itselleen uutta tekemistä siinä, missä eurooppalaistenkin.
Islamofobia on täysin järjetön termi. Muista uskonnoista ei käytetä vastaavaa orwellilaista uudissanaa. Lääketieteessä fobia tarkoittaa patologisen eli sairaalloisen liioiteltua pelkoa, se on osa kansainvälistä tautilokitusta. Islamin arvostelijoita haukutaan siis rutiininomaisesti mielisairaiksi. Islamofobia-sana sisältää propagandistisen ajatuksen, että islam olisi hyvää siinä missä paha lääke, mutta kun "sinä pelkäät sitä ihan suotta".
Jos jotain pelkoa onkin, se on varsin perusteltua. Valitettavasti 1400 vuotta historiaa osoittaa, että rauhanomainen rinnakkaiselo islamin kanssa on vaikeaa ja varsinkin islamin päästessä valtauskonnoksi, kaikkien vähemmistöjen osa on kurja.
Todelliset islamofobit ovatkin ennemmin näitä ei-islamilaisia tahoja, jotka puolustelevat islamia tai välttelevät aihetta, koska pelkäävät muslimien reaktioita. Näitä pelkureita on montaa lajia: sekä tietämättömiä, jotka luulevat kaikkia muslimeja terroristeiksi, että pessimistejä, jotka ihan tietoon perustuen varautuvat pahimpaan ja maalailevat piruja seinille. Oikeampaa olisi puhua tällöin muslimifobiasta. Sellaista selvästi on olemassa.
Fobia siis tarkoittaa patologisen eli sairaalloisen liioiteltua pelkoa. Islamin virtahevon ymmärtäjien ja suvaitsijoiden suhtautumista voisikin kuvata tällä sanalla paitsi, että heidän pelkäämänsä uhat ovat toisinaan valitettavan todellisia. Eli kaikki muslimifobia ei ole fobiaa, vaan viisautta. Oikempi termi heille löytyykin islamin omasta traditiosta: dhimmi, muslimeille henkensä pelastamiseksi suojelurahaa maksava kristitty tai juutalainen.
Islamofobia suomenkielisessä WikipediassaMuistan, kuinka koulussa opetettiin, että islamissa ei ole papistoa. Käytännössä islamin maailma tuntuu kuitenkin olevan uskonnollisten auktoriteettien, elävien ja kuolleiden, hadithien ja selityskirjojen hämähäkinseitistö. Siitä hengissä selviytyminen edellyttäisi käytännössä ainakin ylimaallisia diplomaatin taitoja ja kuolleiden kielten suvereenia hallintaa.
Esimerkiksi Suomen mediassa islamin äänitorvena toimivatkin lähinnä tiedemiehet ja uskonnolliset johtajat. Islamista puhuminen ei tunnu olevan jokamiehenoikeus ja kiihkoton keskustelu tästä nimenomaisesta uskonnosta tuntuu täysin mahdottomalta.
Eräs tärkein sudenkuoppa on, että keskustelu ohjataan keinolla millä hyvänsä sivuraiteille. Kulttuurirelativismi antaa tähän erinomaiset eväät: islamia tarkastellaan, ymmärretään ja hyväksytään ainoastaan omassa kontekstissaan, itsessään arvokkaana kulttuurina.
Minun lähtökohtani keskusteluun on se, että kun puhutaan islamin ongelmista kuten islamin motivoimasta väkivallasta, islamin oikeuttamasta ihmisoikeuksien loukkaamisesta ja sen sellaisesta, pitää puhua niistä. Keskustelun ohjaaminen samankaltaisten ongelmien muihin aiheuttajiin ja liika yleistäminen, loukkaa islamin uhreja. Se loukkaa myös minun (itseoletettua) älykkyyttäni, mutta ennen muuta tunteitani islamin uhreja kohtaan.
Siis: jos aletaan vaikkapa puhua islamilla perustellusta väkivallasta tai muusta rikollisuudesta, pitää puhua siitä eikä heti sanoa, että tappavat-han suomalaisetkin mustasukkaisuuksissaan tai alistavat-han suomalaisetkin miehet naisia. Maahanmuuttokriitikot ovatkin lanseeranneet tälle epämiellyttävälle keskustelun tappamistavalle termin han-kortti.
Islam ei ole maailman suuri ongelma, mutta se kytkeytyy myös siihen eli väestönkasvuun ja maailman resurssien loppumiseen.
Virtahepo pitää ensin tunnustaa virtahevoksi, jotta ongelmaa voi alkaa käsitellä. Jos ei virtahepo-vertaus ole tuttu, tässä Takkiraudan bloggaus . Synkäksi epilogiksi vielä Mika Lehtolan bloggaus islamista.
Islamisaation ja kulttuurien konfliktin vähätteleminen ja suoranainen kieltäminen on hyvin yleistä. Valtamediasta ei usein saa lukea, kuinka yhä useammat asiantuntijat ja ajattelijat ovat sitä mieltä, että Eurooppa on vihdoin saatettu lopullisesti menettää islamille.
Kaikesta huolimatta, mä3ässälääm! Poistukaa rauha sydämessänne! ¡Vaya con Dios o sin Dios!