13. LOVE IN YOU

säv. & san. Petri Kaivanto ja Mikko Jokinen
es. AI-tonttuset

osallistumisvuosi Suomen karsintaan 2000
alkuperäisesittäjä Petri Kaivanto ja Mikko Jokinen

Suomen karsinnan voittaja 2000 Nina Åström: A Little Bit
Euroviisujen voittaja 2000 Olsen Brotheres: Fly on the Wings of Love

TANDEM!

Dueton tekeminen tenorille ja bassolle ei ole ihan helppoa. Laulun taika oli sen jo osoittanut sen minulle.

Synnyimme Mikon kanssa samana päivänä Naistenklinikalla ja meillä on peräkkäiset sosiaaliturvatunnukset. Yläaste- ja lukioaikoina olimme eniten tekemisissä. 2005 Mikko oli ehdoton vaatimukseni musikaalini kapellimestariksi. Tämän duon nimeksi panin alun perin Tandem, kun en parempaakaan keksinyt.

Syy tämän kappaleen tekemiseen oli, että halusin vuonna 1997 yrittää uudestaan lähteä kilpailemaan Makedonian Makfestiin, jossa Kaisu Timonen (nyk. Pulju) edusti Suomea vuonna 1996 kappaleellani Sillat liekeissä. Kutsua ei kuitenkaan kuulunut.

Kun vuonna 2000 sai osallistua englanniksi, niin lyhentelin alun perin kappaleen kolmen minuutin mittaan. Tekoäly teki siitä nyt neljä ja puoli minuuttia kestävän eeppisen poikabändiversion.

En ole juurikaan sanoitellut englanniksi. En tiedä, mitä natiivit englanninpuhujat tästä sanoisivat, mutta ainakin hyvä tarkoitukseni oli tehdä jollakin tavalla terapeuttinen laulu mielessäni Jugoslavian verinen sisällissota.