Vasemmalta Brita (Lina Patrikainen), Lisa (Milla Kangas), Tommy (Jari Ahola) ja Daniel (Timo Välisaari), Leyla (Saara Lehtonen ja Daniel (kuvat: Johannes Wilenius/Lahden kaupunginteatteri)


AIHE

Tukholmalaisen Danielin ylioppilaskevään mullistaa rakkaus maahanmuuttajaperheen tyttäreen Leylaan. Suku on kuitenkin jo suunnitellut Leylalle toisenlaisen tulevaisuuden. Erilaisista kulttuuritaustoista lähtöisin olevat nuoret törmäävät sukupolvien mukanaan kantamiin ennakkoluuloihin. Miten nuorten rakkaus kestää ympäristön paineen?

TAUSTAA

Kilpailuehdotus "Layla ja Daniel" syntyi meitä kiinnostavista aiheista ja on prosessin aikana osoittautunut teemoiltaan aina vain ajankohtaisemmaksi. Leyla ja Daniel -musikaalin tarinalla ei ole yhtä suoranaista esikuvaa todellisuudessa. Kulttuurien välisestä yhteentörmäyksestä ja kunniaväkivallasta on kuitenkin olemassa viime vuosilta täällä Pohjolassakin lukuisia esimerkkejä, jotka vaikuttivat tekijöihin ja sitä kautta fiktiivisen teoksen sisältöön. Fadime Sahindalin kohtalo on yksi niistä.

Haluamme tietenkin omistaa teoksemme Fadimelle, mutta myös miljoonille muille väkivallan uhreille eilen, tänään ja huomenna.

SYNOPSIS

Tämä teos on tarkoitettu nautittavaksi ilman suurempia ennakkoasenteita tai -odotuksia. Ainakin uskoisimme, että niin on paras ja siksi emme julkaise yksityiskohtaista juoniselostusta suomeksi. Synopsis on kuitenkin tarjolla näillä sivuilla englanniksi ja ruotsiksi, jotta ei-suomenkielisetkin saisivat esityksestä enemmän irti. Kuten sanottu, emme suosittele vilkuilemaan niitäkään etukäteen.

Petri Kaivanto Rinkebyn ostarilla hankkimassa vaikutteita ja turkkilaisia levyjä


Tuomiorovasti Tuulikki Koivunen Bylund ja Pasi Toivanen Uppsalan hautausmaalla

LINKKEJÄ

Tulossa lisää...

Musikaalin sivut (Lahden kaupunginteatteri)
Fadimen muistosäätiö

ROOLIHENKILÖT

Leyla, maahanmuuttajaperheen tytär
Daniel, ruotsalainen ylioppilas
Lisa, Danielin ystävä
Brita, -"-
Tommy, Britan poikaystävä
Shahid, Leylan isä, hedelmäkauppias
Nizar, Leylan veli
Salma (Umm Nizar), Leylan äiti
Karim, Leylan setä, ravintolanpitäjä
Walid, Leylan kosija, mattokauppias
Sulhanen
Morsian
Spurgu, suomalainen maahanmuuttaja
TV-toimittaja Krister Larsson
Vanhempi konstaapeli Karlsson
Kansanedustaja Ström
Anna, Danielin äiti
Mona, Ulla ja Yrsa Annan ystäviä
Ylijohtaja Yvonne Lund, ulkomaalaisvirasto
Professori Andersson, Tukholman yliopiston kulttuurientutkimuksen laitos
Portsari
Agitaattori
Eläkeläinen
Hilpeitä herroja
Toimittajia
Uusnatseja
Maahanmuuttajia
Imaami
Mielenosoittajia, feministejä, kommunisteja, syndikalisteja, anarkisteja ym.
Poliiseja
Ruumiinnoutajia
Kansalaisia

Tapahtuu Tukholmassa nykyajassa.

Kuvien oikeudet Prontosaurus Oy ellei muuta mainittu. Musikaalin logo Kimmo Kaivanto.
Leyla & Daniel -musikaalin oikeuksia hallinnoi ja näitä sivuja toimittaa Prontosaurus Oy. Lahden kaupunginteatteri ei vastaa miltään osin näiden sivujen sisällöstä.